sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kesän muistot

Tässä vielä muutama kesän muisto käsitöiden muodossa. Olimme siis 2.5 viikkoa lomalla Suomessa, ihan vaan rentoutumassa ja mökkeilemässä. Otin mukaan yhden kerän vanhoista langoista tarkoituksena viettää aikaa neulomisen parissa loman aikana. Langasta oli tarkoitus tehdä ns. putkikaulahuivi Ravelryn ohjeella. Niin siinä sitten kävikin, että vaikka aloitin työn jo heti loman ensimmäisinä päivinä, suurin osa lomalla neulotusta osasta tuli kuitenkin tehtyä lautalla takaisin kotiin.

Kannella nauttien merituulesta.

Yli puolet työstä jäi vielä kotona tehtäväksi, mutta sain työn valmiiksi muutamassa viikossa neulomalla aina iltaisin kerroksen tai pari telkkaria katsellessa. Tosin, kuvion kanssa sai olla sen verran tarkkana, että telkkaria tuli ehkä enemmänkin vain kuunneltua. Sinänsä kuvio oli varsin joutuista tehdä, sillä joka toinen kerros jätettiin joka toinen silmukka neulomatta. Tällä kertaa tein aivan ohjeen mukaan pidemmän huivin silmukkamäärällä, mutta mietin kyllä koko ajan neuloessa, että riittääköhän tämä pituus. Pyöröpuikolla valmiin työn pituutta ja neuloksen joustavuutta on vain hieman hankala arvioida.

Mutta varsin mukava työ siis, tosin kuten ohjeessakin sanotaan, joku kirkas ja pirteä väri olisi sopiva tähän huiviin. Koska minun pääasiallinen motivaatio työhön oli vanhojen lankojen hävittäminen, oli vain otetettava se lanka joka ominaisuuksiltaan ja määrältään sopi parhaiten. Siitäkin huolimatta luulen että tämä työ menee ihan oikeasti käyttöön, kunhan tässä säät vielä vähän viilenevät.

Putkihuivi lämmittää mukavasti toimistotyöntekijän hartioita, sillä tämä huivi on lämmin!

Lomalla tuli käytyä Tiimarissa, koska sieltä saa nykyään ihan järkevääkin askartelumateriaalia. Ostin mm. 3D-kuvioita, joista syntyi loman jälkeen tämä syntymäpäiväkortti mummolle. Ostin noita kukka-aiheisia 3D-kuvioita kokonaisen vihkosen, joten nyt minulla on näihin mummokortteihin sopivaa materiaalia varmaan seuraavaksi 10 vuodeksi...


1 kommentti:

  1. Tosi kivan näkönen toi huivi!
    Terv. Tekku, joka on kohta kuukauden metsästänyt kaupoista tuubihuivia sopivassa värissä, materiaalissa ja hintaluokassa (pitäisköhän itekki vaan tarttua puikkoihin :) )

    VastaaPoista