Oho, onpas blogi jäänyt pitkäksi aikaa huomiotta! Mietiskelin juuri, että huhtikuussa en tainnut kirjoitella mitään, mutta näemmä edellinen päivitys onkin melkein kolmen kuukauden takaa! Ilmeisesti vapaa-aikaa on sitten ollut tavallistakin vähemmän, kun ei ole ollut mitään raportoitavaa askarteluista.
Tänä viikonloppuna pääsinkin sitten purkamaan askartelupatoutumia oikein urakalla. Ensin askartelin kortit meidän molempien äideille ensi sunnuntaita ajatellen. Sen jälkeen muistin oman äidinäitini ja miehen isänäidin. Tänä aamuna muistui mieleeni, että kortinhan voisi lähettää myös
omalle isänäidille ja miehen äidinäidille. Muisti toimi siis hyvin pätkittäin.

Ensimmäiset neljä korttia valmiina.
Kortteihin sain kulumaan läjäpäin vanhoja askartelupapereita ja muita tarvikkeita. Sain käytettyä myös ensimmäistä leimasintani, jota on tullut viime aikoina käytettyä aika vähän. Leimasinta käytin embossaukseen, eli pääsin jälleen hyödyntämään joulukorttien tekoa varten ostamaani kuumailmapuhallinta. Ainoastaan kukka- ja perhostarrat sekä muutama korttipohja ovat näitä kortteja varten ostettuja, muut materiaalit löytyivät omasta laatikostosta.
Oma lempparini näistä korteista on tämä violetti kortti. Ihastuin tähän malliin niin kovasti, että tein samalla ajatuksella vielä kaksi muutakin korttia. Nyt lienee tämä malli sitten käytetty ainakin vähäksi aikaa...

Oma lempikorttini. Tämän saa siis oma äitini.
Äitienpäiväkorttien lisäksi askartelin myös 6-vuotis syntymäpäiväkortin kummitytöllemme. Kummityttö on aivan hulluna dinosauruksiin, siispä kortin teemana tietenkin hirmuisen kaameat dinot. Tykkään itse etenkin kortin sisäpuolesta, oli mielestäni hyvin keksitty idea, vaikka itse sanonkin :)
Onnitteluteksti on painettu leimasinkirjaimilla.
Leukaperiin on käytetty paperi on muuten ostettu alunperin omiin hääkutsuihimme, ja häistä on jo aikaa yli 2-vuotta. Eli varastoissa löytyy edelleen tyhjennettävää.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Korttien lisäksi sain päätökseen ensimmäisen askarteluhaasteen! Halusin käyttää jäljellä olevat materiaalit johonkin muuhun kuin kortteihin, joten päätin käyttää ne reseptikirjan koristeluun. Ostin jo ennen joulua läheisestä lahjatavarakaupasta tyhjän reseptikirjan, joka on siis tarkoitettu omien reseptien kirjoittamiseen. Ajattelin, että voisin (pikku hiljaa) kirjoitella lempireseptini kirjaan, ja tietenkin kirjan voi samalla koristella sitä mukaa kun reseptejä lisäilee. Ensimmäisenä reseptinä nyt siis Chili con Carnen ohje.
Reseptikirjan kansi