sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kodin suursiivousta, osa 1

Kesäloma on takana, ja arkeen paluuta on ehditty harjoittelemaan jo muutaman viikon ajan. Lomaa vietettiin siis Suomessa, nauttien täydellisestä lomasäästä kesämökillä. Vaikka lomaa oli vain 2,5 viikkoa, tuntui töihin palatessa kuin olisi ollut poissa pidempäänkin. Ensimmäisellä viikolla huomasin myös, että loma oli selvästi tullut tarpeeseen, kun töiden ja jumpan jälkeen jäi vielä energiaa tehdä muutakin kuin maata vain sohvalla. Tosin toisella lomaltapaluu viikolla tämä tunne pääsi jo karisemaan huolestuttavan nopeasti...

Mökkeilyn ohessa toinen lomaviikko käytettiin omien, viisi vuotta varastossa olleiden tavaroiden selvittelyyn. Viiden vuoden jälkeen oli hyvin helppo todeta, mitkä tavaroista lähtee kiertoon, mitkä haluaa varastoida vielä vaikka seuraavatkin viisi vuotta ja mitkä haluaa tuoda käytettäväksi omaan kotiin. Omien tavaroiden selvittely on ihmeellisen terapeuttista, ja kun nyt päästiin niin hyvään vauhtiin Suomessa, olen yrittänyt jatkaa samaa hommaa täällä kotona. Meille on nimittäin näiden viiden ulkomailla asutun vuoden aikana ehtinyt kertymään vähintäänkin sama määrä tavaraa mitä meillä oli varastoituna Suomeen...

Meillä on täällä kotona kaksi kokonaista kaappia, jotka on tällä hetkellä omistettu siivoustarvikkeille, muovipusseille(!) ja muulle epämääräiselle tavaralle. Totesin, että olen ihan turhaan säilönyt kaikki kaupoista saadut muovipussit, kun suurin osa niistä on minimalistisen pieniä, joten niitä ei voi käyttää edes roskispusseina, eikä niitä siis missään taloudessa tarvita koskaan muutamaa pussia enempää. Niinpä kävin kaikki pussit läpi, heitin menemään suuren määrän pusseista (ja vannoin, että en ota enää kaupoista vastaan muovipusseja) ja lopuille pusseille, jotka soveltuvat roskiskäyttöön ompelin säilötyspussin.

Ompelin näitä pussipusseja joskus Suomessa asuessa joululahjoiksi, ja silloin sain idean jostakin aikakausilehdestä. Tällä kertaa ohje on omasta päästä/muistista. Kangas on ylijäämä viime jouluksi ommelluista käsipyyhkeistä (joita en näemmä koskaan muistanut esitellä blogissa). Leikkasin arviolta sopivan pituisen palan kangasta, jättäen yhteensä n. 10cm kääntövaran molempiin päihin. Sen jälkeen ompelin päätyihin nauhakujat. Viimeiseksi ompelin pitkät saumat yhteen niin, että pussista tuli pötkylä. Nauhakujiin olisi voinut pujottaa esimerkiksi kuminauhan (varsinkin alaosaan, josta pussit vedetään), mutta kun minulla ei sattumoisin ollut kuminauhaa, laitoin silkkinauhat. Tämä tekele valmistui noin vartissa.

Ja kun ompelukone tuli otettua esille, ompelin myös uuden pöytäliinan samaisista ylijäämäkankaista. Tämän työn ehdottomasti vaikein osuus oli kankaan ja päärmeiden taittaminen niin, että liina näyttäisi suoralta. Kuvioon nähden liina ei ole ihan suora, mutta onneksi kuvio on sen verran sekalainen, että ei sitä oikeastaan huomaa, joten liina välttää oikein hyvin ainakin omaan käyttöön :)


Tänään olisi tarkoitus saattaa noiden kahden kaapin siivous loppuun niin, että siivoustavarat ja muu "epämääräinen" mahtuivisivat yhteen kaapiin, ja toinen kaapeista vapautuisi Suomesta tuoduille hääastioille, lakanoille ja muulle tavaralle. Nämä kaapit ovat tosin vasta alkusoitto koko selvitystyölle, sillä monta muuta kaappia on vielä jäljellä, ja lisäksi on luvassa Grand Final, eli meidän kellarivarasto. Käsittämätöntä (ja pelottavaa) kuinka paljon kaksi aikuista ihmistä voi hamstrata tavaraa jo ihan muutamassa vuodessa...