Ensimmäiset kaksi pussia maalasin ensin vesivärillä. Värjääminen itsessään on tietenkin varsin helppoa, mutta vettyessään pussin saumat alkavat aika helposti repeytymään, joten pussia tuli käsittellä hyvin, hyvin varovasti.
Kun pussi oli täysin kuivunut, hahmottelin pussin kylkeen sydämmet, jotka leikkasin irti mattoveitsellä. Aukkojen peitteeksi liimasin ohutta harsoa pussin sisäpuolelle, ajatuksena että kynttilän valo pääsee paremmin pussin läpi.
Lopullinen, lahjaksi päätynyt kynttiläpussi.
Viime viikolla Tekku kyseli, että olinko itse käyttänyt kynttilöpusseja vielä. Ilmeisesti hän meinasi, että paperipussit ja kynttilät eivät ole hyvä yhdistelmä. Eikä pussiin varmaan kannatakkaan laittaa tuikkua ilman lämmönkestävää alustaa. Tässä siis todistusaineistoa, että pussit ovat olleet käytössä, eikä palokuntaa tarvinnut soittaa paikalle :). Kynttilöinä käytin normaaleja tuikkuja asiallisissa tuikkulyhdyissään. Valkeassa pussissa oleva tuikku palaa muuten kituen, sen (ja vasta hämärtymässä olevan illan takana) takia kuvassa näyttää siltä kuin pussissa ei olisi kynttilää ollenkaan.
Prototyypit tositoimissa
Näiden kuvien ja tunnelmien myötä lähden viettämään kesälomaa, ja palaan vasta elokuussa, kun tekee mieli kaivella kutimet esille, sytyttää kynttilät ja juoda kuumaa kahvia. Tosin, tällä päivitystahdilla kesälomaa ei erottane normaalista kirjoitustauosta :)