Josta päästäänkin sitten esittelemään se viime vuotinen joulukorttimalli. Protoilu alkoi jo joskus marraskuussa niistä tarvikkeista joita minulla jo oli askartelulaatikossa. Leimasimet ostin elokuussa Suomessa käydessä. Hopeinen satiininauha koristi viime vuonna ystävältä saatua pakettia.
Vuoden 2010 joulukortti proto
Lopullinen kortti näyttää jokseenkin eriltä, sillä taustalla käytettyä paperia ei ollut myytävänä erillisenä, vaan se oli yksittäinen paperi pienessä lajitelmassa, jonka ostin viime elokuussa. Jouduin siis improvisoimaan vastaavan paperin lumihiutalekuultopaperista ja sinisestä, ohuesta pahvista. Satiininauhaa etsin niiden kuuluisien kissojen ja koirien kanssa ainakin 5:stä eri liikkeestä. Onneksi olin ystäväni mukana viime vuonna, kun hän osti paketointitarvikkeita, joten tiesin mistä kaupasta tuota nauhaa ainakin saan, joten lopulta kävin sitä ko tavaratalosta hakemassa. Se vain sattui olemaan aivan toisella puolella kaupunkia...
Joulukortti 2010
Kaunein kortti mikä meijän postiluukusta tipahti tänä jouluna!! Pääsi heti ykköspaikalle ikkunalaudalle ja ilahduttaa siinä vieläkin kun ostokortit on menny jo paperinkeräykseen.
VastaaPoista-tekku