perjantai 3. syyskuuta 2010

Viikonlopun agenda

Perjantai-ilta on aluillaan, eli ihana viikonloppu on vielä täysin edessä päin. Viikonlopun ihanuutta ei vähennä edes se, että nenä on tukossa ja ääni honottaa. Voi siis hyvällä omallatunnolla vain loikoilla kotona toteuttamassa itseään eikä tarvitse edes miettiä että pitäisiköhän mennä ulos.

Agendaa tällä viikollopulle ei kuitenkaan hirveästi ole. Huomenna on käytävä sen verran kaupoilla että saisin mohair lankaa koukkaamista varten, kun viimein sain koukkaus-koukun ostettua viime viikonloppuna sekä oikean väristä villalankaa Miehen syyspipoa varten. Toivon mukaan ehtisin myös viimeistelemään oman syyspiponi (mallia Edna rose) ja aloitella joululahjojen väkertelyn.

Ohessa muutama kuva viimeaikaisista viritelmistä: onnittelu kortti Miehen veljelle avovaimoineen, Suomesta ostettu ompelun virikekirja ja jokin aika sitten kyhäämäni neulatyyny Suuri käsityö 8/2010 innoittamana sekä jo yllä mainittu pipon tekele. Alimmaisena aivan ihanaa 7 veljeksen lankaa, josta tekisi mieli tehdä jotain, en vain oikein tiedä mitä. Ehkäpä rannekkeet töihin lämmittämään toimistotyöläisen kätösiä ja virkistämään omaa ja muiden mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti